Oi ihana syyskuu

Kesä meni ja syksy saapui, ja kaunis syksy saapuikin. Viime kirjoituksesta on niin paljon aikaa, että kaikkia tapahtumia on ihan turha yrittää kirjata ylös. Joten kirjoittelen ihan yleisistä syksyisistä tunnelmista. Työt loppuivat ja yliopisto opintoineen alkoi jo jokunen viikko sitten. Hieman on ollut kirjoittamisesta taukoa, mutta syyt löytyvät monista seikoista: töiden loppuminen, takasin Tampereelle siirtyminen, luentojen alkaminen... Ja ehkä ei ole ollut oikeaa fiilistä kirjoittaa. Mutta kiire ei ole kuitenkaan vielä ollut. Töihin verrattuna yliopisto opiskelu on kyllä kohtuullisen rentoa. Aamuisin on enemmän aikaa itselle ja Dantelle, mikä on mukavaa. 

Syksyn sateet ja pirteänvärinen sadetakki. 

Alku syksy on ollut mitä parhain! Vaikka ehdoton lempi vuodenaikani on kesä, niin alkusyksy on myös erittäin mahtava. Aurinko paistaa monivärisiin lehtiin ja ilma on kirpeän raikas. Juuri täydellinen sää liikkumiselle luonnossa. Kävimme Danten kanssa sienestämässä ja metsässä samoilemassa eivätkä silloin edes hirvikärpäset häirinneet. Sateisesta ja synkästä syksystä ei ole vielä tietoakaan ja toivottavasti sitä ei tänä vuonna edes tulisikaan. 

Mestän aarteita

Elokuun loppu puolella saimme juhlia yhden pitkäaikasimman ystäväni häitä Rauman Lapissa. Niin ne alkavat oman ikäiset lapsuuden kaverit mennä naimisiin ja saamaan lapsia. Juhlat olivat pienet, mutta todella lämpimät ja mukavat. Tunnelmaa riitti samoin hyvää ruokaa. Oikein hyvä fiilis jäi näistä juhlista. Nyt sitten vaan omia häitä pikku hiljaa suunnittelemaan ;)

Valoa loppukesään ihanista häistä

Kesä on lopullisesti taakse jäänyttä aikaa tältä vuodelta. Luennot ovat alkaneet. Edessä on klassikkojen syksy antiikin kirjallisuuden kurssin merkeissä. Lisäksi viron ja suomen kielen opinnot jatkuvat ja kandiakin pitäisi pikku hiljaa alkaa suunnitella. Toistaiseksi on hyvä mieli opinnoista eikä perinteinen stressi ole ehtinyt vielä iskeä. Motivaatio sen sijaan... no sen määrä vaihtelee päivittäin. 

Klassikoita. Nam nam.

Oli kyllä hienoa siirtyä taas Tampereelle omaan rauhaan. Näki taas opiskelija kavereita ja sai nauttia taas suuremman kaupungin kahvila ja ravintola tarjonnasta. Rahaa kyllä taitaa palaa vähän sallittua enemmän :S Taitaa olla opintolainan ottaminen väkisinkin edessä tänä vuonna vielä. Jotenkin ajattelin, etten joutuisi siihen turvautumaan, mutta pitää sitä vähän elääkin eikä vaan kituutella. 

Hyvässä seurassa ihan perus opiskelijalounas... eiku... 

Jatkukoon syksy edelleen kauniiden ilmojen, hyvän ruoan ja mukavien ystävien seurassa. Hyvältä näyttää toistaiseksi. 

Motivoitunutta liikuntaa Aurajoenvarressa

Nytkö se on tapahtunut? Nimittäin se, että jonkin asia on saanut minut liikkumaan. Kaikilla näkyvä ja paljon puhuttu Pokemon GO... Olen sen ansiosta ihan oikeasti alkanut tehdä pidempiä lenkkejä Danten kanssa ja lähdemme usein täysin uusille lenkkipoluille. Ennen mikään ei ole oikein motivoinut minua liikkumaan. Ei ystävien painostus, ei uudet lenkkikengät eikä edes se oma halu laihtua ja elää terveellisemmin. Nyt olen kuitenkin jaksanut lenkkeillä lähes päivittäin enemmän kuin perus korttelin kiertämisen koiran kanssa. Tämän kaltaisia sovelluksia ja houkutuksia liikkumiseen pitäisi ehdottomasti olla enemmän ja niin niitä alkaa varmasti tullakin Pokemon GO:n suosion myötä. Kävelyn lisääntyminen ei ehkä vielä näy minkäänlaisina tuloksina ulkoisesti, mutta alkaa se jo tuntua sisäisesti. Yhtenä yönä pohje alkoi kramppaamaan kovasti, mitä ei ole tapahtunut ikinä. Syitä siihen saattaa toki löytyä mistä tahansa, mutta veikkaan, että lisääntynyt kävely on yksi syyllinen. Mitä himo urheilijaa ei minusta vieläkään ole kuoriutunut, enkä usko niin tapahtuvan kovin helposti - oli markkinoilla sitten millaisia sovelluksia tahansa. Todennäköisesti alkuinnostus Pokemon GOta kohtaan laantuu viimeistää ensimmäisten pakkasten myötä.

Lauantaina oli ihana päivä. Silloin vietimme yhden pitkäaikaisemman ystäväni Emmin polttareita Narvi-järven rannalla. Sää oli hiostava ja ukkonen leijui ilmassa. Tuulen värettäkään ei ollut ja järven pinta oli suorastaan taianomaisen tyyni. Kaikennäköistä ohjelmaa oli järjestetty ja morsiussaunassa vietettiin ainakin tunti jos toinenkin. Vaikka en kovin hyvin tuntenutkaan muuta polttariporukkaa, oli todella rento ja kiva ilta, loppukesän vihaisista ampiaisista huolimatta.

Viime viikonloppuna sain yllättävän viestin Italiasta. Vietin lukuvuoden 2011-2012 Triestessä ja tein sieltä viikon reissun Sisiliaan, Messinaan. Siellä ollessani asuin Mondojen perheessä. Se oli yksi mieleenpainuvimmista viikoista ikinä! Nyt Mondot kertoivat saapuvansa Suomeen lomalle erään toisen suomalaisen tytön luokse, joka oli Messinassa vuoden vaihdossa. Keskiviikkona töiden jälkeen otimme Ilmarin kanssa auton ja ajoimme kohti Turkua, jossa meidän oli määrä tavata Mondot. Oli ihana nähdä koko perhe yhdessä Suomessa ensimmäistä kertaa. Huvittavaa oli se, miten itse hikoilin 22 asteen lämmössä kun toiset kietoivat huivia tiukasti kaulan ympärille ja hakeutuivat aurinkoon takki päällä. Heille ilma oli kuin talvella. Joka tapauksessa oli hienoa päästä taas puhumaan italiaa. On tosin ikävä huomata, miten ruosteeseen sekin taito on päässyt. Harmi ettei Tampereen yliopistossa italian kieltä voi opiskella. Kun olimme hyvästelleet Mondot, kävelimme vielä Aurajoen vartta pitkin nähtävyyksiä katsellen ja... pokemoneja metsästäen. Ei kyllä oikeastaan tullut edes nolo olo, sillä joen varsi oli täynnä muitakin pokemon jahtaajia. Kymmenet ja taas kymmenet nuoret kävelivät kännyköineen tai istuivat rappusilla musiikkia kuunnellen pokestoppien vieressä. Se oli aivan käsittämättömän näköistä. Ei Raumalla koskaan näe näin paljon porukkaa, joka spontaanisti kokoontuisi yhteen.

 Mondojen perhe sekä minä ja Ilmari kahvilla Turun Cafe Art:ssa.

Nyt edessä olisi vielä reilu viikko töitä ja sitten parin viikon loma ennen yliopiston alkua. Vielä jokin aika sitten näytti siltä, etten saa pidettyä ollenkaan lomaa, mutta onneksi sain asiani järjestettyä.

Koiruuksia

Heinäkuu alkaa olla jo puolessa välissä, vaikkei siltä oikein tunnukaan. Onneksi tämä kesä on ollut parempi kuin edellinen. Ilmojen puolesta siis ainakin. Olemme viettäneet kesämme jälleen Raumalla ja jotta Dantellakin olisi ollut aivotyöskentelyä ja tekemistä, ilmoittauduimme koirakouluun. Dantella on vähän huono tapa - nimittäin koirakoulussa totellaan kuin mikäkin mallioppilas, mutta kotona ei sitten olla kuulevinaankaan komentoja. Kurssin sisältöön on kuulunut mm. luokse tuloa, hihnassa kävelyä, ovesta kulkemista, ruokakupille menoa jne. Aika yksinkertaisia, mutta hyödyllisiä tapoja. Muutenkin kesä on kulunut koirajuttuja pohtien. Entinen koiramme (tai siis koiramme silloin kun asuin lapsuuden kodissani) Otto, Norfolkin terrieri, ei juurikaan tarvinnut koulutusta. Se oli todella rauhallinen tapaus jo pienestä pitäen. Se ei myöskään juurikaan tuhonnut lelujaan. Nyt tämän Welsh corgin pennun kanssa tuli eteen ihan uusi ongelma. Mitkään lelut eivät säily ehjinä. Eikä kyse ole edes rajusta leikistä. Dante ottaa ihan tehtäväkseen tuhota ne. Ottaa lelun tassujen väliin ja alkaa järsimään. Olemme koittaneet tarjota muuta pureskeltavaa runsaasti: luita, klapeja jne. Muuten tämä Danten tuhoamisvimma ei juurikaan näy. Kengät eteisessä ja huonekalut jätetään onneksi rauhaan. Hauskin puoli jutussa taitaa kuitenkin olla se, että nimenomaan koirille suunnitellut, kalliit ja lujiksi kehutut lelut hajoavat aina heti. Sen sijaan Ikeasta ostetut parin euron pehmolelu rotat ovat olleet kaikista kestävimpiä. Miten koirien lelut oikeasti suunnitellaan, jos Ikeastakin saa laadukkaampia tai ainakin kestävämpiä leluja, joita ei edes ole suunniteltu koirille?

Liityin Facebookin Suomen Welsh Corgit -ryhmään hieman ennen kuin Dante saapui meille. Minusta oli ihana kuulla rodusta, sen arjesta ja käytännöistä. Ryhmästä onkin tullut monia hyviä ideoita... ehkä vähän liikaakin. Olen täysin "mainosten" uhri. Jos joku laittaa kuvan koirastaan kylpytakissa tai sadetakissa, niin onhan minun pakko rynnätä eläinliikkeeseen ostamaan Dantelle sellaiset. Edesmenneellä koirallamme ei koskaan ollut mitään tällaista. Ei neuleita, kylpytakkeja, sadetakkeja... ei mitään. Koska onhan se niin, ettei koira sellaisia tarvitse. Ei ainakaan tällainen rotu, jolla karvaa on ihan omasta takaa. Olen vain niin vietävissä tällaisten "trendien" perään. Ja kun ei ole vielä omia lapsiakaan niin kai sitä voi hiukan koiralle ostaa kaikennäköistä. Saa nähdä mitä kaikkea lemmikkiliikkeistä tarttuu mukaan kun talvi tulee ja kylmät kelit alkavat. Uuden imurinkin menin ostamaan keväällä. Se nyt ei varsinaisesti ole Dantea varten, mutta se hankittiin kylläkin hänen takiaan. Karvaa lähtee nimittäin aika tavalla. Johdoton varsi-imuri on kätevä ottaa esille. Sen johdosta on oikeasti tullut imuroitua useammin, vaikkei koko kämppää aina läpi kävisikään.

Aktiivinen pentu Dante ainakin on, mikä on vain ihan positiivinen asia. On parempi, että pentu on innokas ja energinen kuin koko ajan väsynyt ja poisvetäytyvä. Joskus vaan sitä energiaa pitäisi jaksaa kanavoida oikeisiin aisoihin. Töiden jälkeen ei vain aina jaksa. Koirakursseilla olemmekin jo käyneet, mutta jokin harrastus voisi olla mielekästä puuhaa. Tunti kerran viikossa ei oikein riitä. Katsotaan sitä sitten syksymmällä kun palaamme Tampereelle ja aikaa on enemmän. Nyt olemme koittaneet tehdä lenkkejä erilaisissa maastoissa, metsässä ja koirapoluilla ja kuljettaneet Dantea mukana kaupungilla. Mökillä Dante on saanut olla vapaana ja käydä uimassa. Silti väsymys ei tätä pentua helposti paina. Olisi mukavaa, jos tuttavapiirissämme olisi enemmän koiria, joiden kanssa toinen saisi leikkiä ja touhuta. Olemme kokeilleet myös koirille tarkoitettuja älypelejä, mutta ne ovat olleet vähän liian helppoja, eikä niihin ole kulunut tarpeeksi aikaa. Työkaverini lahjoitti Dantelle hänen edesmenneen koiransa vanhoja leluja. Niistä on tullut ihan lemppareita. Varsinkin sinisestä "pyramidistä" tai keilaista, jota kaatamalla on mahdollisuus saada lelun sisältä herkkuja. Sen kanssa painetaan niin kovaa, että pelkään paikkojen hajoavan.

Danten kanssa kävellään paljon metsässä kun aikaa löytyy. Mustikat maistuvat suoraan mättäiltä, minkä jälkeen naama näyttää aikalailla tältä.

Joskus edellisen päivän leikit vievät mehut ja se näkyy vielä aamullakin kun ei millään jaksaisi nousta ylös. 

Työtä pitkin kesäyötä

Taas se alkaa -  ketutus, potutus (tai millä nimellä sitä nyt tässä haluaakaan kutsua), nimittäin siitä, kuinka kaunis kesä lipuu ohitseni. Tälläkin hetkellä teen iltavuoroa sihteerinä toimistohommissa aina ilta kymmeneen asti. Toisinaan tuntuu, että kesät ovat enemmän arkea kuin loppu vuosi. Olen kuluttanut viimeiset (ainakin viisi) kesäni kokonaan töissä; milloin kahvilassa, milloin logistiikka firmassa... Lomaa ei ole näinä vuosina kertynyt yhteensä kuin ehkä pari viikkoa. Minut on kasvatettu siinä uskossa, että kaikki nuoret ovat aina ja joka ikinen kesä töissä. Ei mitään lomia. Nyt  alan pikku hiljaa huomata, ettei asia ole näin mustavalkoinen. Miltei kaikki opiskelija kaverini eivät nimittäin käy kesällä töissä. He nostavat joko opintotukea tai -lainaa. Näen Facebookissa ja Instagramissa kuvia niin ulko- kuin kotimaanmatkoista, auringonotosta ja festareista. Jos minä viettäisin kolme kuukautta lomaillen saisin ensinnäkin ihmettelyä ja hämmästelyä koko sukuni puolesta, mutta lisäksi huonon omatunnon. Joskus tuntuu, että tunnollisuuteni menee liiallisuuksiin. Saan itse kärsiä siitä eniten. Joskus olisi oikeasti kivaa viettää vapaata ainakin pari viikkoa putkeen potematta syyllistä oloa. Tekeväthän muutkin niin, miksen minä voisi?

Okei, ymmärrän toki sen, että kaikki eivät ole kesällä työttömiä omasta halustaan. Osa on kyllä hakenut töitä, mutta ei vain ole onnistunut saamaan niitä. Tästäkin minua muistutetaan heti, jos vähänkään aloitan työmäärästä tai lomattomuudesta valittamisen. Nyt parin kuukauden työrupeaman jälkeen alkaa kuitenkin jo innolla odottaa yliopiston alkamista. Silloin voi melkein sanoa, että se loma alkaa. Ei tarvitse istua tietokoneen ääressä, sisällä toimistossa kahdeksaa tuntia päivässä ja syödä huonolaatuisia mikroaterioita. Syksyn malttamaton odotus on sääli, sillä onhan kesä ehdottomasti lempivuodenaikani.

Mutta se valittamisesta. Mahtuuhan tähän vuodenaikaan muutakin kuin töitä, nimittäin viikonloput nyt ainakin. Viime viikonloppuna olimme Nihtiöllä Ilmarin vanhempien mökillä ja sunnuntai kului Ilmarin serkun rippijuhlissa. Juhlia ja muita menoja näille viikonlopuille perinteisesti mahtuukin. Ihan rennosti harvoin ehtii ottamaan. Ja onhan työntekemisessä se ilmiselvä hyväkin puolensa. Palkka. Vaikka nyt tuntuu, että tämä puurtaminen saisi jo loppua, niin täytyy vaan koittaa jaksaa ajatella, että lopussa kiitos seisoo. "Ylimääräinen" raha on opiskelijalle enemmän kuin tervetullutta, ettei tarvitse elää makaronilla. Niin kovaa rahapulaa meillä ei onneksi ole koskaan vielä ollut.

Vaikkei ulkonakaan ole ihan 27 astetta niin töissä sisällä kyllä tarkenee :S

Mansikanmakuinen juhannus

Täytyy sanoa että olin ihan super positiivisesti yllättynyt juhannuksen säästä! Ei ole varmaan 10 vuoteen ollut näin lämmin ja kesäinen juhannus. Vietimme sitä Pyhärannan Santtiolla vanhempieni mökillä, niin kuin usein on tapana ollut. Minulle juhannus on yhtä kuin mökkeily. En osaa oikein kuvitella juhannusta kaupungissa, festareilla tai muualla. Minulle keskikesän juhlaan kuuluu hyvä ruoka (jota on paljon), saunominen, vihdat, kokko ja perhe/suku. Se saattaa kuulostaa kliseeltä ja jopa tylsältä, mutta ei se sitä ole. Se on aivan ihanan tunnelmallista ja antaa aikaa nauttia kesästä. Varsinkin nyt kun ilma oli mitä ihanin. Mökkimme sijaitsee pienessä saaressa,  johon tulee lähes poikkeuksetta ainakin jostakin suunnasta. Nyt ei! Oli niin tyyntä ja vesi oli suorastaan samettista. Dantekin uskaltautui useaan otteeseen kahlaamaan ja jopa uimaan kunnolla muutaman metrin. Itse olin lähtenyt liikkeelle hyvin pessimistisellä mielellä ja pakannut mukaan lähes ainoastaan lämpimiä vaatteita; "Kuitenkin sataa ja on kylmä..." Sain sitten kärsiä kun mukana ei ollutkaan hellemekkoa tai shortseja... aurinkolaseista nyt puhumattakaan.

Tänä juhannuksena minä olin päättänyt, että nyt syödään hyvin eikä koko ajan mitään perinteistä pihviä. Ruokalistaan kuului mm. mansikka-vuohenjuustosalaatti, grillatut bataattisiivut lohitahnalla, halloum-juustolla ja pestolla täytetyt tomaatit grillattuna ja aamupalaksi oli ihan aitoa samppanjaa ja mansikoilla sekä kermavaahdolla täytetyt croissantit. Aterioiden välissä tuli tietysti herkuteltua kaikennäköisellä hyvällä. Mutta kerrankos sitä juhannus on. Ei silloin voi laihduttaa.

Perjantaina kävimme Santtion kylässä katsomassa juhannussalonnostoa. Siitäkin on alkanut muodostua meille perinne kymmenen vuoden aikana. Salonnoston yhteyteen kuuluu lipunnosto sekä ah niin ihanaa yhteislaulua. Paikalle kokoontuu pieni kylä juhannusvieraineen ja koirineen. Dante sai siellä leikkitreffi kutsunkin lauantaille. On se toisinaan vaan niin suosittu pötkylä. Lopun juhannuksen vietimme tietysti saunoen, veneillen ja kokkoa poltellen. Veneilykelit olivat mahtavat. Viikonlopun aikana tulikin käytettyä kolmea eri venettä: ensin alumiinista perämoottorivenettä, sitten soutuvenettä ja lopuksi hieman isompaa ja hitaampaa matkavenettä. Dante ei ole veneilystä moksiskaan mikä helpottaa kummasti. Liivitkin saa laittaa päälle ilman erityisiä ponnisteluja. Sään tuulettomuudessa oli lopulta myös huonokin puoli...nimittäin miljoonat hyttyset, joita harvemmin meidän saaressa näkeekään.

Sunnuntaina kävimme vielä Ilmarin porukoiden mökillä, joka sekin sijaitsee Pyhärannassa. Siellä leivoin mansikka-raparperipaistoksen eikä mansikoiden suhteen näkynyt siis vieläkään loppua. Juhannuksen viettomme loppui oikeastaan vasta myöhään tuona iltana, eikä palautumiselle juuri jäänyt aikaa. Dante raukkakin oli niin väsynyt, ettei olisi millään malttanut aamulla nousta, mikä on todella harvinaista...

Keskikesän kukka - Juhannusruusu

Aamiainen parhaimmillaan

Santtion perinteinen juhannussalko

Hymypoika Dante

Dante soutuvene reissulla punaisissa pelastusliiveissään

"Tarina alkaa..."

Pitkän, jopa liki vuoden, pohdinnan jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vain yksinkertaisesti aloittaa - aloittaa taas blogin kirjoittamisen. Monet ystäväni ovat tehneet saman jo kauan sitten. Toisilla kirjoittaminen on jäänyt muutamaan tekstiin. Toivon, että itse jaksaisin kirjoittaa vielä pitkään. Usein nimittäin iskee halu kirjoittaa. Aloittaminen on se haasteellisin osuus, varsinkin blogia aloittaessa. Ensimmäinen kirjoitus tuntuu jotenkin niin teennäiseltä. Pitäisikö minun esitellä itseni, perheeni ja niin edelleen? Eikö niin tehdä aina uusilla kursseilla, leireillä ynnä muilla ryhmäytymiseen tarkoitetuissa tapahtumissa?

Olen Raumalla syntynyt, siellä kasvanut ja kouluni käynyt. Siellä löysin myös rakkauden eli kihlattuni Ilmarin. Nykyisin asumme yhdessä Tampereella, sillä siellä molemmat opiskelemme. Ilmari TTY:llä rakennustekniikkaa ja itse käyn Tampereen Yliopistolla. Pääaineenani on kirjallisuustiede ja sivuaineina luen suomen kieltä, journalistiikkaa ja milloin mitäkin. Rakkaus kirjoja ja lukemista kohtaan syntyi heti kun opin lukemaan, ja tunne on vain syventynyt opintojen ohella.

Tarina kerrottavaksi... Mistä nimi on peräisin? Ensin syntyi päätös blogin aloittamisesta ja sitten vasta nimi. Mietin hetken, mistä se voisi tulla. Aloin jopa selata kännykkäni kuvia ja etsiä inspiraatiota. Ja mitä tulikaan vastaan... Meidän pieni Welsh Corgi Pembroke pentumme Danten kuvia. Dante on 6kk vanha tappijalkainen koiramme, jonka virallinen (rekisteröity) nimi on Welsh Tale's Story To Tell. Siitä se tuli. Nimi blogille; nimi, joka kuvaa jokaisen elämää hyvin. Jokaisen elämä on tarina, ja nyt jaan omani kerrottavaksi blogin muodossa.

Welsh Tale's Story to Tell eli tuttavallisemmin Dante

Kirjallisuustieteilijän yöpöytä

Viime keväältä hieman hömelö kuva Ilmarista ja minusta