Taas se alkaa - ketutus, potutus (tai millä nimellä sitä nyt tässä haluaakaan kutsua), nimittäin siitä, kuinka kaunis kesä lipuu ohitseni. Tälläkin hetkellä teen iltavuoroa sihteerinä toimistohommissa aina ilta kymmeneen asti. Toisinaan tuntuu, että kesät ovat enemmän arkea kuin loppu vuosi. Olen kuluttanut viimeiset (ainakin viisi) kesäni kokonaan töissä; milloin kahvilassa, milloin logistiikka firmassa... Lomaa ei ole näinä vuosina kertynyt yhteensä kuin ehkä pari viikkoa. Minut on kasvatettu siinä uskossa, että kaikki nuoret ovat aina ja joka ikinen kesä töissä. Ei mitään lomia. Nyt alan pikku hiljaa huomata, ettei asia ole näin mustavalkoinen. Miltei kaikki opiskelija kaverini eivät nimittäin käy kesällä töissä. He nostavat joko opintotukea tai -lainaa. Näen Facebookissa ja Instagramissa kuvia niin ulko- kuin kotimaanmatkoista, auringonotosta ja festareista. Jos minä viettäisin kolme kuukautta lomaillen saisin ensinnäkin ihmettelyä ja hämmästelyä koko sukuni puolesta, mutta lisäksi huonon omatunnon. Joskus tuntuu, että tunnollisuuteni menee liiallisuuksiin. Saan itse kärsiä siitä eniten. Joskus olisi oikeasti kivaa viettää vapaata ainakin pari viikkoa putkeen potematta syyllistä oloa. Tekeväthän muutkin niin, miksen minä voisi?
Okei, ymmärrän toki sen, että kaikki eivät ole kesällä työttömiä omasta halustaan. Osa on kyllä hakenut töitä, mutta ei vain ole onnistunut saamaan niitä. Tästäkin minua muistutetaan heti, jos vähänkään aloitan työmäärästä tai lomattomuudesta valittamisen. Nyt parin kuukauden työrupeaman jälkeen alkaa kuitenkin jo innolla odottaa yliopiston alkamista. Silloin voi melkein sanoa, että se loma alkaa. Ei tarvitse istua tietokoneen ääressä, sisällä toimistossa kahdeksaa tuntia päivässä ja syödä huonolaatuisia mikroaterioita. Syksyn malttamaton odotus on sääli, sillä onhan kesä ehdottomasti lempivuodenaikani.
Mutta se valittamisesta. Mahtuuhan tähän vuodenaikaan muutakin kuin töitä, nimittäin viikonloput nyt ainakin. Viime viikonloppuna olimme Nihtiöllä Ilmarin vanhempien mökillä ja sunnuntai kului Ilmarin serkun rippijuhlissa. Juhlia ja muita menoja näille viikonlopuille perinteisesti mahtuukin. Ihan rennosti harvoin ehtii ottamaan. Ja onhan työntekemisessä se ilmiselvä hyväkin puolensa. Palkka. Vaikka nyt tuntuu, että tämä puurtaminen saisi jo loppua, niin täytyy vaan koittaa jaksaa ajatella, että lopussa kiitos seisoo. "Ylimääräinen" raha on opiskelijalle enemmän kuin tervetullutta, ettei tarvitse elää makaronilla. Niin kovaa rahapulaa meillä ei onneksi ole koskaan vielä ollut.
Vaikkei ulkonakaan ole ihan 27 astetta niin töissä sisällä kyllä tarkenee :S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti