Koiruuksia

Heinäkuu alkaa olla jo puolessa välissä, vaikkei siltä oikein tunnukaan. Onneksi tämä kesä on ollut parempi kuin edellinen. Ilmojen puolesta siis ainakin. Olemme viettäneet kesämme jälleen Raumalla ja jotta Dantellakin olisi ollut aivotyöskentelyä ja tekemistä, ilmoittauduimme koirakouluun. Dantella on vähän huono tapa - nimittäin koirakoulussa totellaan kuin mikäkin mallioppilas, mutta kotona ei sitten olla kuulevinaankaan komentoja. Kurssin sisältöön on kuulunut mm. luokse tuloa, hihnassa kävelyä, ovesta kulkemista, ruokakupille menoa jne. Aika yksinkertaisia, mutta hyödyllisiä tapoja. Muutenkin kesä on kulunut koirajuttuja pohtien. Entinen koiramme (tai siis koiramme silloin kun asuin lapsuuden kodissani) Otto, Norfolkin terrieri, ei juurikaan tarvinnut koulutusta. Se oli todella rauhallinen tapaus jo pienestä pitäen. Se ei myöskään juurikaan tuhonnut lelujaan. Nyt tämän Welsh corgin pennun kanssa tuli eteen ihan uusi ongelma. Mitkään lelut eivät säily ehjinä. Eikä kyse ole edes rajusta leikistä. Dante ottaa ihan tehtäväkseen tuhota ne. Ottaa lelun tassujen väliin ja alkaa järsimään. Olemme koittaneet tarjota muuta pureskeltavaa runsaasti: luita, klapeja jne. Muuten tämä Danten tuhoamisvimma ei juurikaan näy. Kengät eteisessä ja huonekalut jätetään onneksi rauhaan. Hauskin puoli jutussa taitaa kuitenkin olla se, että nimenomaan koirille suunnitellut, kalliit ja lujiksi kehutut lelut hajoavat aina heti. Sen sijaan Ikeasta ostetut parin euron pehmolelu rotat ovat olleet kaikista kestävimpiä. Miten koirien lelut oikeasti suunnitellaan, jos Ikeastakin saa laadukkaampia tai ainakin kestävämpiä leluja, joita ei edes ole suunniteltu koirille?

Liityin Facebookin Suomen Welsh Corgit -ryhmään hieman ennen kuin Dante saapui meille. Minusta oli ihana kuulla rodusta, sen arjesta ja käytännöistä. Ryhmästä onkin tullut monia hyviä ideoita... ehkä vähän liikaakin. Olen täysin "mainosten" uhri. Jos joku laittaa kuvan koirastaan kylpytakissa tai sadetakissa, niin onhan minun pakko rynnätä eläinliikkeeseen ostamaan Dantelle sellaiset. Edesmenneellä koirallamme ei koskaan ollut mitään tällaista. Ei neuleita, kylpytakkeja, sadetakkeja... ei mitään. Koska onhan se niin, ettei koira sellaisia tarvitse. Ei ainakaan tällainen rotu, jolla karvaa on ihan omasta takaa. Olen vain niin vietävissä tällaisten "trendien" perään. Ja kun ei ole vielä omia lapsiakaan niin kai sitä voi hiukan koiralle ostaa kaikennäköistä. Saa nähdä mitä kaikkea lemmikkiliikkeistä tarttuu mukaan kun talvi tulee ja kylmät kelit alkavat. Uuden imurinkin menin ostamaan keväällä. Se nyt ei varsinaisesti ole Dantea varten, mutta se hankittiin kylläkin hänen takiaan. Karvaa lähtee nimittäin aika tavalla. Johdoton varsi-imuri on kätevä ottaa esille. Sen johdosta on oikeasti tullut imuroitua useammin, vaikkei koko kämppää aina läpi kävisikään.

Aktiivinen pentu Dante ainakin on, mikä on vain ihan positiivinen asia. On parempi, että pentu on innokas ja energinen kuin koko ajan väsynyt ja poisvetäytyvä. Joskus vaan sitä energiaa pitäisi jaksaa kanavoida oikeisiin aisoihin. Töiden jälkeen ei vain aina jaksa. Koirakursseilla olemmekin jo käyneet, mutta jokin harrastus voisi olla mielekästä puuhaa. Tunti kerran viikossa ei oikein riitä. Katsotaan sitä sitten syksymmällä kun palaamme Tampereelle ja aikaa on enemmän. Nyt olemme koittaneet tehdä lenkkejä erilaisissa maastoissa, metsässä ja koirapoluilla ja kuljettaneet Dantea mukana kaupungilla. Mökillä Dante on saanut olla vapaana ja käydä uimassa. Silti väsymys ei tätä pentua helposti paina. Olisi mukavaa, jos tuttavapiirissämme olisi enemmän koiria, joiden kanssa toinen saisi leikkiä ja touhuta. Olemme kokeilleet myös koirille tarkoitettuja älypelejä, mutta ne ovat olleet vähän liian helppoja, eikä niihin ole kulunut tarpeeksi aikaa. Työkaverini lahjoitti Dantelle hänen edesmenneen koiransa vanhoja leluja. Niistä on tullut ihan lemppareita. Varsinkin sinisestä "pyramidistä" tai keilaista, jota kaatamalla on mahdollisuus saada lelun sisältä herkkuja. Sen kanssa painetaan niin kovaa, että pelkään paikkojen hajoavan.

Danten kanssa kävellään paljon metsässä kun aikaa löytyy. Mustikat maistuvat suoraan mättäiltä, minkä jälkeen naama näyttää aikalailla tältä.

Joskus edellisen päivän leikit vievät mehut ja se näkyy vielä aamullakin kun ei millään jaksaisi nousta ylös. 

Työtä pitkin kesäyötä

Taas se alkaa -  ketutus, potutus (tai millä nimellä sitä nyt tässä haluaakaan kutsua), nimittäin siitä, kuinka kaunis kesä lipuu ohitseni. Tälläkin hetkellä teen iltavuoroa sihteerinä toimistohommissa aina ilta kymmeneen asti. Toisinaan tuntuu, että kesät ovat enemmän arkea kuin loppu vuosi. Olen kuluttanut viimeiset (ainakin viisi) kesäni kokonaan töissä; milloin kahvilassa, milloin logistiikka firmassa... Lomaa ei ole näinä vuosina kertynyt yhteensä kuin ehkä pari viikkoa. Minut on kasvatettu siinä uskossa, että kaikki nuoret ovat aina ja joka ikinen kesä töissä. Ei mitään lomia. Nyt  alan pikku hiljaa huomata, ettei asia ole näin mustavalkoinen. Miltei kaikki opiskelija kaverini eivät nimittäin käy kesällä töissä. He nostavat joko opintotukea tai -lainaa. Näen Facebookissa ja Instagramissa kuvia niin ulko- kuin kotimaanmatkoista, auringonotosta ja festareista. Jos minä viettäisin kolme kuukautta lomaillen saisin ensinnäkin ihmettelyä ja hämmästelyä koko sukuni puolesta, mutta lisäksi huonon omatunnon. Joskus tuntuu, että tunnollisuuteni menee liiallisuuksiin. Saan itse kärsiä siitä eniten. Joskus olisi oikeasti kivaa viettää vapaata ainakin pari viikkoa putkeen potematta syyllistä oloa. Tekeväthän muutkin niin, miksen minä voisi?

Okei, ymmärrän toki sen, että kaikki eivät ole kesällä työttömiä omasta halustaan. Osa on kyllä hakenut töitä, mutta ei vain ole onnistunut saamaan niitä. Tästäkin minua muistutetaan heti, jos vähänkään aloitan työmäärästä tai lomattomuudesta valittamisen. Nyt parin kuukauden työrupeaman jälkeen alkaa kuitenkin jo innolla odottaa yliopiston alkamista. Silloin voi melkein sanoa, että se loma alkaa. Ei tarvitse istua tietokoneen ääressä, sisällä toimistossa kahdeksaa tuntia päivässä ja syödä huonolaatuisia mikroaterioita. Syksyn malttamaton odotus on sääli, sillä onhan kesä ehdottomasti lempivuodenaikani.

Mutta se valittamisesta. Mahtuuhan tähän vuodenaikaan muutakin kuin töitä, nimittäin viikonloput nyt ainakin. Viime viikonloppuna olimme Nihtiöllä Ilmarin vanhempien mökillä ja sunnuntai kului Ilmarin serkun rippijuhlissa. Juhlia ja muita menoja näille viikonlopuille perinteisesti mahtuukin. Ihan rennosti harvoin ehtii ottamaan. Ja onhan työntekemisessä se ilmiselvä hyväkin puolensa. Palkka. Vaikka nyt tuntuu, että tämä puurtaminen saisi jo loppua, niin täytyy vaan koittaa jaksaa ajatella, että lopussa kiitos seisoo. "Ylimääräinen" raha on opiskelijalle enemmän kuin tervetullutta, ettei tarvitse elää makaronilla. Niin kovaa rahapulaa meillä ei onneksi ole koskaan vielä ollut.

Vaikkei ulkonakaan ole ihan 27 astetta niin töissä sisällä kyllä tarkenee :S